torstai 17. huhtikuuta 2014

Karitsan paahtopaisti



Karitsan paahtopaisti on keittiömestarien suosima raaka-aine, sillä se on maukas ja edullinen. Marinoimalla sen makua voi muunnella haluamakseen. Tällä kertaa marinoin paistit valkosipulin, rosmariinin ja timjamin kanssa. Marinadi myös mureuttaa lihaa. 

Halusin lampaalle lisäkkeen, joka sopii pääsiäisteemaan. Yhdistin perunat, vihreän purjon, makean punaisen paprikan ja sitruunamarinoidut oliivit. Näin syntyi lammasruoka, joka on herkullisen makuinen ja kauniin värikäs.


Tämä ohje on kahdelle hengelle.

2 karitsan paahtopaistia
4 valkosipulinkynttä
rosmariinia
timjamia
voita
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Poista paahtopaisteista kalvot ja näkyvä rasva. Sivele paistit oliiviöljyllä ja hiero niihin murskattu valkosipuli sekä hienonnettu rosmariini ja timjami. Kääri tuorekelmun sisälle ja anna marinoitua puoli tuntia huoneenlämmössä.

Laita pannuun reilusti voita ja loraus oliiviöljyä. Paista keskilämmöllä noin 5 minuuttia kummaltakin puolelta kunnes paisti on kauniin ruskistunut. Nosta paistit leikkuulaudalle, mausta suolalla ja mustapippurilla, kääri folioon ja anna levätä reilut 5 minuuttia. Leikkaa paahtopaistit viipaleiksi ja asettele lautaselle peruna-oliivilisäkkeen kera. Lorauta lopuksi oliiviöljyä paistiviipaleiden päälle.

Peruna-oliivilisäke


6 pienehköä perunaa keitettynä, kuorittuna ja suupalan kokoisiksi pilkottuna
1/2 dl purjon vihreää osaa siivutettuna
1 pieni makea paprika pieneksi pilkottuna
8 mustaa oliivia, mieluiten kalamata
oliiviöljyä
sitruuna
suolaa

Valmista ensin sitruunamarinoidut oliivit. Poista oliiveista kivet. Pese sitruuna huolellisesti kuumalla vedellä ja juuriharjalla. Raasta puolen sitruunan kuori. Puserra puolen sitruunan mehu kulhoon, lisää raastettu sitruunankuori ja oliivit. Anna marinoitua puoli tuntia.

Yhdistä peruna, paprika, purjo ja marinoidut oliivit. Lisää 1 rkl oliiviöljyä ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti